Sähkönhankinnan kilpailutus

Kilpailuttamalla sähkönhankintasi säännöllisesti pidät kustannukset kurissa.
Takaamme, että palkkiomme kilpailutustoimeksiannosta ei ole koskaan suurempi kuin saavuttamanne säästö!

Valitettavasti sähkön, kuten muunkin energian, hinta ennemmin nousee kuin laskee. Pohjoismaissa sähkön hintaan vaikuttavat pääasiassa vesitilanne Norjassa ja Ruotsissa, ulkolämpötila, maiden väliset sähkönsiirtoyhteydet sekä päästöoikeuksien hinta. Yksittäinen kuluttaja ei voi vaikuttaa sähkön yleiseen hintatasoon, mutta hän voi oikeilla valinnoilla ja kilpailuttamalla vaikuttaa siihen mitä hän kuluttamastaan sähköstä maksaa.

Tämän hetken edullisin vaihtoehto ei välttämättä ole pitkässä juoksussa halvin. Erityisesti kuluttajia saatetaan houkutella uusiksi asiakkaiksi edullisilla sähkösopimuksilla, joiden hinta noudee parin ensimmäisen kuukauden jälkeen. Mielestämme tällainen on epäilyttävää toimintaa, johon parhaana lääkkeenä uskomme olevan sähkön kuluttajien tiedon lisääminen. Sähkötarjouksissa ja -sopimuksissa voi vilistä hienoja sanoja mutta mistään monimutkaisesta asiasta ei kuitenkaan ole kysymys. Muutamalla perusasialla pääsee jo pitkälle!

Tarjoamme sinulle neuvontaa sähkönhankintaan ja -markkinoihin liittyen. Lisäksi voimme kilpailuttaa sähkönhankintasi puolestasi ja olla tukenasi sähkönhankintapäätöksissäsi. Kilpailutuksessa kartoitamme sähköntarpeesi ja millainen sähkönhankintatapa olisi sinulle järkevin. Tämän jälkeen pyydämme asianmukaiset tarjoukset joukolta suomalaisia sähkönmyyjiä ja vertailemme saamamme tarjoukset puolestasi. Toimitamme sinulle yhteenvedon kilpailutuksen tuloksista sekä suosituksen siitä, miten asiassa kannattaisi edetä.

Sähkönhankinnan kilpailutuksesta ja sähkönhankintaan liittyvästä neuvonannosta veloitamme tuntiperusteisen palkkion. Palkkiomme kilpailutustoimeksiannosta ei ole koskaan suurempi kuin yhdessä vuodessa saavuttamanne säästö, joten kilpailutus kannattaa aina!

Pyydä tarjousta tai kysy lisää sähkönhankinnan kilpailutuksesta!